Sunday, April 18, 2010

Milan kanssa puuhailua

Viikot menevät kuin siivillä, ja aina vähän kaihertaa, ettei vuorokaudessa ole enempää tunteja, että ehtisi tekemään muutakin kuin välttämättömimmät. Eilen lauantaina meidän oli määrä olla Vaasan KV näyttelyssä Sarin, Bean ja Pinjan kanssa, mutta teimme viime hetkellä päätöksen ettei lähdetäkään. Ajomatkaa sinne on 5-6 tuntia / suunta ja olisi pitänyt lähteä viimeistään aamulla klo 5. Me puuhastelimme kotona pihassa ja kävimme "lasten kanssa" (Kerttu ja Mila-pentu) Lepsämäjoen rannassa katsomassa sorsia.
Sari, Bea ja Pinja sen sijaan kävivät jossain ihanilla hiekkakuopilla revittelemässä. Mistäköhän minä löytäisin kohtuu matkan päästä koirille juoksutuspaikan? Välillä haikailen takaisin Saloon; sinne jäi paljon hyviä kavereita, ihanat Kirpitsänkadun naapurit ja Salaisten hiekkakuopat (ihanat mestat olikin, ja äärimmäisen harvoin siellä tuli ketään vastaan.).

Mila etsii edelleen sitä oikeaa BASENJIkotia. Neiti ei ole pullossa kasvanut, ja on luonteeltaan aivan hurmaava. :-) Viime viikolla Mila sai toisen 4-rokotteensa, ja eipä tuo tainnut tajuta eläinlääkärin tujautuksesta mitään. Pentutiedustelut tervetulleita!


Nuoret futarit.

Nuoret futarit.


Sorsaa tuijotellessa.

Bea ja Pinja. Kuva: Sari Savo